9.3.2023
Sain kommentit tähänastisesta tekstistä, ja ajauduin miettimään valintaa kahden sunnan välillä. Koko teksti on jännästi pyörtänyt kahden eri tarinan suuntaan, ja nyt pitäisi päättää, kumpi niistä on se, mitä kohti mennään. Vähän kuin olisin tullut risteykseen, ja jompaankumpaan suuntaan olisi pakko kääntyä. Valinnanvaikeus aiheutti pienimuotoisen tukoksen, vaikka esilukija ehdottikin, että kirjoittaisin molemmat. Molemmat sopisivat tarinaan, mutta toinen tie olisi nuoremmille, toinen vanhemmille paremmin sopivaa. Olen pallotellut kahden välillä, ja vaikka yleensä valinnanvaikeus kahden hyvän välillä on perimmiltään kiva juttu, nyt ei oikein ole, koska tuntuu, että valittavana on myös kohderyhmä, jolle tarinaa kirjoitan.
Tältä se tuntuu: niin kuin olisi sälekaihtimet, joiden takaa loistaa silmiä polttavaa valoa. Sinne pitäisi katsoa sitten ihan kunnolla.
Kommenttien saaminen ja tekstin ajatusten pallottelu oli mukavaa. On tekemistä vahvistavaa, kun saa kuulla, mikä tekstissä toimii. Kommentointi voi olla myös vaikeaa (sekä antajana että saajana), jos ajatellaan, että kehitys onnistuu heikkouksien ruotimisen kautta. Sydän-tekstissä heikkoudet liittyivät kohtauksiin, tai oikeastaan kohtaukseen. Tekstissä oli yksi kohtaus, joka oli liian nopea. Tiesin sen, ja siksi palaute oli helppo ottaa vastaan. Voisi kuvitella, että jatkokin olisi sujunut helposti: minulla oli asiallinen palaute (ei muuta kuin korjaamaan). Mutta se korjaaminen! Tekstissä kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tuossa kohtauksessa oli pari hyvää ideaa, joista en millään olisi halunnut luopua. Tuskallista, mutta tuottavaa. Pakko karsia ja poistaa, jotta suunnan saa suoraksi. (Olen ratkaissut tekstin poiston ylitsepääsemättömän vaikeuden luomalla erillisen tiedoston, johon poistetut pätkät voi tallentaa. Siellä ne ovat, mitään ei ole menetetty, ja jos pätkä sopii jonnekin muualle myöhemmin, sieltä sen voi noukkia. Harvemmin niitä poistettuja kuitenkaan oikeasti enää käyttää, mutta tekstistä on helpompi luopua, kun sitä ei tarvitse aidosti deletoida.) Hitsi, että oli vaikeasti muutettava ja uudelleen kirjoitettava kohtaus!
Todella tuskallista on myöskin valita suuntaa, johon jatkan. Tekstin ajattelu ja mielessä kehittely on kuitenkin ihan parasta koko kirjoitusprosessissa, joten yritän ajatella, että valinnan sijaan minulla onkin kaksi tarinaa (joista toisen voi kirjoittaa vaikka myöhemmin), ja nyt pitää päättää, kumpaan keskityn juuri nyt. (Oikeasti valinta on täysin selvä. Tietenkin valitsen sen vaikeamman, ajatuksia sitovamman, aivokapasiteettiä kuluttavamman. Tietenkin.) Piti vain tehdä itselleni selväksi se, että vaikeampihan tässä valitaan. Minähän sen kirjoittamisen pyörteeseen tästä päädyn.