Viikko vain

Viikko lomaan, (kesäsateet tulivat jo) ja olen ihan hirveän levoton. On vaikea keskittyä pysymään paikoillaan, ja on vaikea vain olla. Päässä surisee tuhat tai miljoona ajatusta, ja ne kaikki katoavat saman tien, koska ajatuksia on liikaa ja ne kaikki ovat samanarvoisia. Eli yhtä turhia.

Alkuperäinen ajatus oli viettää vapaa viikonloppu ja alkaa leikkiä täysipäiväistä kirjailijaa heti ensi maanantaina, mutta ei taida onnistua. Pitäisi ensin saada stressilevelit alas ja varmaan verenpaineetkin. Kun koko kevään ajan on puskenut päin pyörrettä ja nyt yhtäkkiä pitäisi osata hellittää, niin ei se helposti onnistu. Hyvä esimerkki omituisesta pyörremaailmastani juuri nyt on se, että jos ennen katsoin sarjoja kaksinkertaisella nopeudella, nyt katson nopeutetusti vain ensimmäisen ja viimeisen jakson. Väliin jäävät jaksot skippaan suosiolla kokonaan.

Ja tällaisesta ajatustavasta pitäisi tulevan viikon aikana päästä irti.

Kirjoitettavaa olisi (taas, yllätys yllätys) paljon. On siitä ihana tilanne, että voin valita, kirjoitanko uutta vai muokkaanko vanhaa. Haluaisin tietenkin uutta, koska hopi-hopi, äkkiä nyt uutta näppikselle. Mutta rauhoittumisentarve käskisi pysähtyä ensin, oikeasti. Tekisi hyvää käydä kävelyllä, istuskella puistossa tai hörppiä kahvia terassilla. Olisi hyvä nollata mieli ja tyhjentää aivot. Kannattaisi pysähtyä olemaan tässä ja nyt eikä sitten ensi viikolla, lomalla, sitten kun aikaa on kesän ajan ja sekin menee liian nopeasti.

Hyviä rentoutumisvinkkejä otetaan vastaan. Valaan ääntelyn kuunteleminen ei auta, koska kaksinkertaisella nopeudella se kuulostaa melko hassulta.

Tällaiselta tuntuu. Ei ole kiva tunne. (Kuva Pixabaysta.)